Työntekijätarinat

Sijaisuuden kautta tuotantotyön moniosaajaksi

Tästä on tullut jo vähän kuin koti, jonne on aina mukava tulla.

Perttu on viihtynyt Kurikka Timberillä jo pitkään. Hän haki 19-vuotiaana suoraan koulun penkiltä töihin Kurikka Timberille ensin sairauslomasijaiseksi ja siirtyi pian tämän jälkeen vakituiseksi työntekijäksi.

Perttu aloitti aluksi höylärinä ja tutustui pian myös lamelliliimauksen saloihin. Nykyään Perttu toimiikin höylärin lisäksi liimauksen teknisenä asiantuntijan. Hän pitää työn vaihtelevuudesta ja sopivasta haastavuudesta. Paikallaan ei tehdastyössä tarvitse olla, sillä askeleita kertyy päivässä helposti yli 20 000.

Vaikka muutaman kerran 20 vuoden aikana matka on vienyt toisen työnantajan luo, on Perttu aina kuitenkin palannut takaisin Kurikka Timberille.

– Tästä on tullut jo vähän kuin koti, jonne on mukava tulla. Rento työilmapiiri ja mukavat työkaverit piristävät tavanomaisempiakin työpäiviä, kertoo Perttu

Liimarin työ on pääasiassa laadunvalvontaa

Vaikka liimarin työ onkin linjatyötä, töissä tarvitsee myös ongelmanratkaisukykyä.

Köpi on työskennellyt Kurikka Timberillä kymmenen vuotta liimoituslinjan hoitajana eli liimarina. Köpillä on tekninen puualan koulutus ja hän on tehnyt monenlaista puualan työtä muun muassa hirsimökkien myyjänä. Kurikka Timberille hän päätyi sattumuksien kautta.

– Tulin Keski-Suomeen toisen työn perässä ja näin lehdessä ilmoituksen Kurikka Timberistä. Noihin aikoihin Kurikka Timberille rakennettiin liimuuhallia, johon minäkin sitten työllistyin.

Olin itseasiassa ihan ensimmäinen, joka pääsi liimaamaan uudella liimuulinjalla, Köpi kertoo.

3-vuorotyössä normaalissa työvuorossa on liimarin lisäksi kaksi muuta työntekijää: höyläri ja pakkaaja. Linjalla liimataan kuuden metrin sormijatkettuja tankoja yhteen ja lopputuotteena syntyy lamelliaihio.

– Meidän tehtävä on katsoa, että linja toimii jouhevasti ja kapula liikkuu hyvin. Tarkistetaan laatukriteerit, lämpötila ja puristinpaine. Työ on pitkälti valvontaa. Meidän linja tekee ikkunan karmin ja lähettää tavaran maailmalle.

Köpi kertoo, että työ itsessään on alun opettelun jälkeen melko simppeliä. Puu materiaalina sen sijaan on mielenkiintoinen ja haastava – vaatii aikaa oppia tunnistamaan, minkä laatuista käsiteltävä puu on.

– Asiakkaillamme on korkeat laatuvaatimukset ja lopputuotteissa on hyvin pieni marginaali virheille. Vaikka liimarin työ onkin linjatyötä, töissä tarvitsee myös ongelmanratkaisukykyä.

Köpin mukaan Kurikka Timber on työnantajana reilu, ja töissä on mukava tunnelma.

– Paljonhan täällä olisi töitä tarjolla, tervetuloa mukaan porukkaan!

Höylärin työssä ei turhia istuskella

Kirsi kokee, että työn fyysisyys on hyvä asia.

Höyläri Kirsin tehtävänä on huolehtia, että höylä tekee halutunlaista lankkua sekä ennakoida ja hoitaa häiriötilanteita hallissa, jotta linjanhoitaja voi keskittyä rauhassa omaan työhönsä.

– Kun höylä on kunnossa ja on tehty haluttu asete, eli tälli, minun tehtävä on varmistaa, että oikeanlaista kalikkaa olisi linjanhoitajan edessä jatkuvana virtana. Eri halleissa on tietenkin sitten aina vähän erilaiset temput ja ympäristö, Kirsi kertoo.

Höylärin työssä harvoin istuskellaan ja työpäivän aikana askelia kertyykin helposti 20 000. Tämä sopii Kirsille hyvin, sillä työpäivän aikana arkiliikuntaa tulee harrastettua lähes huomaamatta.

– Työpäivän aikana joutuu kävelyn lisäksi suorittamaan kaikenlaista temppurataa. Pysyy itsekin fyysisesti hyvässä kunnossa, kun täällä tehtaalla päivän mittaan liikkuu paikasta toiseen.

Kurikka Timberillä työt eivät ole ihan hetkessä loppumassa ja Kirsi kehottaakin kaikkia kiinnostuneita lähettämään avoimen työhakemuksen.

– Jos töitä kaipaa, niin Kurikka Timberiltä niitä löytyy. Kannattaa lähteä avoimin mielin kokeilemaan, mitä tuotantotyö on. Meille pääsee töihin ilman koulutustakin. Osaaminen ja ammattitaito kasvavat sitten työtä tehdessä.

Harjoittelun kautta linjahoitajaksi

Mukavat työkaverit kuitenkin piristivät päivän kuin päivän.

Linjahoitaja Ristomatti on työskennellyt Kurikka Timberillä yhdeksän vuotta. Ristomatilla on sekä sahaprosessinhoitajan että laborantin tutkinnot. Ristomatti näki opiskeluaikanaan lehti-ilmoituksen työpaikasta ja aloitti pian Kurikka Timberillä harjoittelijana.

– Normaalina työpäivänä tehtäväni on katsoa, että tuote on sitä, mitä asiakas on tilannut. Työhöni kuuluu asetteen teko sormijatkoskoneelle, tuotannon ylläpito sekä laadun varmistus. Jos pitäisi jotenkin tiivistää, niin työni on perinteistä tuotantolinjatyötä, Ristomatti kertoo.

Ristomatti kertoo viihtyneensä Kurikka Timberillä hyvin, vaikka työ tuntuisikin joinain päivinä hieman rutiininomaiselta. Mukavat työkaverit kuitenkin tekevät työpäivistä aina mieluisia.

– Omassa vuorossani on todella hyvä ilmapiiri ja työkaverit ovat oikein mukavia. Jos teollisuusala ja 3-vuorotyö kiinnostavat, niin voin lämpimästi suositella Kurikka Timberiä.

Lattioiden lakaisijasta työnjohtajaksi

Neljä vuotta sitten etenin työnjohtajaksi.

Työnjohtaja Victor on työskennellyt Kurikka Timberillä jo 18 vuotta ja ehtinyt vuosien aikana tehdä lähes kaikkea mitä Kurikka Timberillä on ollut tarjolla.

– Aloitin eräänlaisena jokapaikanhöylänä vuonna 2004. Ensimmäisenä työpäivänä tehtävänäni oli lakaista lattioita, Victor kertoo.

Victor muutti Suomeen paluumuuttajana vuonna 2002 eikä silloin puhunut vielä sanaakaan Suomea. Tämä oli pienoinen haaste työllistymiselle, mutta sinnikkäästä asenteestaan tunnettu Victor opetteli kielen nopeasti, jonka jälkeen Victorin oli helppo siirtyä siistijästä osaksi suomenkielistä tuotantotiimiä.

– Olin pitkään sormijatkajana ja linjanhoitajana. Neljä vuotta sitten etenin työnjohtajaksi.

Työnjohtaja on vastuussa töiden järjestelystä ja aikataulutuksesta, sahatavaran raaka-aineen laaduntarkkailusta ja esimerkiksi uusien työntekijöiden opastuksesta.

– Työni on pitkälti tuotannon seurausta ja ohjausta. Normaalisti työpäiväni alkaa jo kuudelta. Pidän huolen, että tuotanto pyörii ja ratkaisen mahdollisia ongelmia. Tärkeimmät työkaluni ovat puhelin ja muistivihko.

Victor muistuttaa, että Kurikka Timberillä ollaan aina kiinnostuneita uusista työntekijöistä.

-Jos olet miettinyt, mitä tuotantotyö on, niin tervetuloa meille tutustumaan ja oppimaan! Täällä pääsee tekemään töitä ammattitaitoisten ja avuliaiden työkavereiden kanssa.